Ajankohtaista
Mainio Vire Oy on saanut uuden omistajan
TIEDOTE 10.6.2011
Suomen suurin asumis- ja hoivapalveluja tarjoava yritys Mainio Vire Oy on saanut uuden omistajan. Eilen 9.6.2011 allekirjoitetulla sopimuksella isobritannialainen HgCapital on ostanut MB Rahastojen, Ilmarisen ja johdon omistamat yhtiön osakkeet. Mainio Vire Oy:n toimivaan johtoon kuuluvien henkilöiden osakeomistus jatkuu myös uudessa yhtiössä. Yhtiön omistus vaihtuu virallisesti 1.7.2011.
- HgCapitalilla on laaja kokemus hoivapalveluista eri puolilla Eurooppaa ja sen tarkoitus on edelleen laajentaa ja vahvistaa toimintaansa terveys- ja sosiaalipalvelumarkkinoilla. HgCapital on Euroopan markkinoille fokusoitunut yksityinen sijoittajataho. Mainio Vire on ollut alan suunnannäyttäjä ja 11 vuoden vaihtelevissa olosuhteissa pystynyt kasvattamaan liikevaihtoa, kehittämään prosesseja ja samalla parantamaan kannattavuutta. Uuden pääomistajamme myötä olemme entistä paremmissa asemissa kehittämään ja laajentumaan maamme sosiaalipalvelumarkkinoilla, toteaa Mainio Vire Oy:n toimitusjohtaja Kristiina Hautakangas.
Suomen sosiaalipalvelumarkkinoiden kokonaisarvoksi arvioidaan jo noin kahdeksan miljardia euroa. Tästä yksityiset sosiaali- ja terveyspalvelut ovat noin 20 prosentin kasvuvauhdillaan yksi maamme nopeimmin kasvavista toimialoista,
- Ennakoimme, että lähivuosina kasvuamme vauhdittavat niin kuntien lisääntyvät palveluostot, palvelurakenteen muutokset kuin kuluttajien ikääntyminen ja heidän vaatimustasonsa nousu. Tiedämme kokemuksesta, että hoivapalvelumarkkinoilla menestyminen edellyttää monipuolisen hoiva- alaosaamisen ohella investointikykyä ja kykyä hallittuun riskinottoon. Uusi pääomistajamme tarjoaa meille nyt sekä taloudellisessa että myös osaamismielessä poikkeuksellisen vahvan pohjan edelleen kasvaa ja vahvistua. Käytännössä toimintamme jatkuu entiseen tapaan. Omistajan vaihdoksella ei ole vaikutuksia työntekijöittemme asemaan, ja myös yhtiön toimitusjohtaja sekä muu johto jatkavat tehtävissään, Hautakangas sanoo.
LISÄTIETOJA: Kristiina Hautakangas, puh. 040-5867651, (JavaScript must be enabled to view this email address)
Tietoa Mainio Vireestä:
Mainio Vire Oy on Suomen suurin hoivapalveluja tuottava yritys. Yritys tarjoaa erilaisina palvelukokonaisuuksina korkealaatuisia hoivapalveluja kunnille ja yksityisille asiakkaille, on luotettava ja turvallinen yhteistyökumppani ja kehittää jatkuvasti palvelujaan eri puolilla Suomea. Erityisiä vahvuuksia ovat monipuolinen palveluvalikoima ja osaava sekä motivoitunut henkilöstö. Yritys työllistää eri puolilla Suomea yhteensä noin tuhat hoivatyöntekijää. Vuonna 2010 Mainio Vire -konsernin liikevaihto oli 51,6 milj. e (46,5 milj. e vuonna 2009) ja liikevoitto 2,3 milj. euroa (1,6 milj. e vuonna 2009). Yritys on tuottanut sosiaali- ja hoivapalveluja vuodesta 1997. http://www.mainiovire.fi
Tietoa HgCapitalista:
Vuonna 2000 perustettu HgCapital on Euroopan johtavia pääomasijoittajia. HgCapital hallinnoimien rahastojen arvo on 2,4 miljardia puntaa. Pääomasijoittaja palvelee yli 200 institutionaalista sijoittajaa ja hallinnoi HgCapital Trust plc nimistä Lontoon pörssissä listattua yritystä, joka osallistuu kaikkiin HgCapitalin sijoituksiin. http://www.hgcapital.com