Liikuntapäiväkoti Pomppis
Ollaksentie 21
02940 Espoo
Hyrrät p. 050 449 1103
Kuperkeikat p. 050 449 1150
Voltit p. 050 449 1151
Päiväkodin johtaja vs.
Heidi Valio p. 040 354 0284
Sähköpostiosoitteemme ovat muotoa (JavaScript must be enabled to view this email address).
Päiväkotimme on toiminut 3.8.2009 alkaen osoitteessa Ollaksentie 21. Päiväkodissa on yhteensä 55 lasta kolmessa eri ryhmässä. Hoidosta ja kasvatuksesta vastaavaa henkilökuntaa on yhteensä 12. Päiväkodissamme annetaan myös esiopetusta.
Liikuntapäiväkoti Pomppiksella on oma varhaiskasvatussuunnitelma, joka ohjaa suunnitelmallista ja monipuolista toimintaa. Päiväkotimme toiminnan lähtökohtana on liikunnan ilo eli liikuntakasvatuksen kautta halutaan innostaa kaikkia lapsia liikkumaan omien kykyjensä mukaan. Liikunnassa hyödynnetään eri vuodenaikojen tarjoamia mahdollisuuksia ja ulkoilu ja retkeily ovatkin suuressa roolissa päiväkodissamme.
Liikunnan lisäksi toimintaamme kuuluu luonnollisesti kaikki muu varhaiskasvatukseen liittyvä toiminta elämyksineen. Vanhemmille ja isovanhemmille järjestämme perinteisiä juhlia ja tempauksia liikunnan ja yhdessäolon merkeissä.
Haluamme panostaa myös kasvatuskumppanuuteen ja mahdollisimman hyvään päivähoidon aloitukseen ja jatkumoon, joten jokaiselle lapsella on omahoitaja, joka huolehtii erityisesti perheen ja lapsen asioista päiväkotipäivän aikana.
Jos toivot lapsellesi paikkaa päiväkodistamme, ota yhteyttä Espoon kaupungin päivähoitoviranomaiseen.