Manio Vire - Inhimillisyyttä Arkeen
Suurenna tekstiä

Etsi mainioita

  Koteja
  Palveluita koteihin

Palveluiden esittely

Huolehdimme, että asiakkaamme saavat yksilöllistä hoivaa, hoitoa, kuntoutusta sekä muita palveluja elämäntilanteeseensa sopien. Meistä kaikilla on oikeus oman näköiseen ja mielekkääseen elämään iästä riippumatta.

Yksilöllinen hoito- ja kuntoutussuunnitelma

Asukkaan muuttaessa Vire Kotiin tutustumme asukkaaseen ja hänen tapoihinsa ja mieltymyksiinsä sekä teemme hoito- ja kuntoutussuunnitelman, jossa sovitaan yhteisesti asukkaan hoivan tarve ja tavoitteet toimintakyvyn parantamiseksi ja ylläpitämiseksi. Asukas saa myös omahoitajan. Käytämme kuntouttavaa työskentelymallia, joka tukee asukkaiden omatoimisuutta.

Harrasteita ja puuhaa

Vietämme kodeissamme hyvää yhteistä arkea. Viikkoon kuuluu erilaista ohjelmaa, ulkoilua ja jumppatuokioita, jolla ylläpidämme asukkaiden toimintakykyä. Lisäksi järjestämme mukavaa tekemistä asukkaiden toiveiden mukaisesti. Päivän ohjelmassa voi olla esimerkiksi yhteislaulua, levyraati, bingo, tietovisa, lautapelejä, hartaushetki, tuolijumppaa, leivontaa tai muuta mukavaa puuhaa. Kodit tekevät myös yhteistyötä paikallisten toimijoiden, kuten seurakunnan, taidemuseoiden jne. kanssa, lisäksi kodeissa käy erilaisia vierailijoita ja esiintyjiä.

Monipuolista kotiruokaa

Tarjoilemme terveellistä ja maittavaa kotiruokaa, jossa on huomioitu ikäihmisten mieltymykset sekä ravitsemussuositukset. Päivään sisältyy aamupala, lounas, päiväkahvit, päivällinen ja iltapala. Tarvittaessa tarjoilemme myös yöpalaa.

Ammattitaitoinen hoivahenkilöstö

Henkilöstömme on sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia ja he ovat paikalla ympäri vuorokauden. Henkilöstöllämme on monipuolinen osaaminen mm. muistisairauksista ja dementiahoivasta.

Lisäpalvelut

Asukkaille on tarjolla erilaisia lisäpalveluja kodista riippuen, kuten kampaaja ja jalkahoitaja. Asukas maksaa itse omat lääkkeet, lääkäripalvelut ja kuljetukset.

Kysy hoivapaikkaa paikkakuntasi Vire Kodista tai soita myyntiimme 020 581 3800.